Välipalakurssit

NUVOLIN VÄLIPALAKURSSIT

Ajatus välipalakurssien pitämisestä lähti Suomen Voimisteluliiton terve voimistelija materiaaleista. Kun seurasta tuli tähtiseura lastenliikunnan osalta haluttiin tarjota jatkoryhmille tietoa myös terveellisistä elämäntavoista voimistelun ja liikunnan lisäksi. Korona virus toi tauon näihin kokoontumisiin, mutta tällä kaudella taas aloitettiin uudella innolla välipalakurssit. Kurssit pidettiin seuran jatkoryhmille keväällä 2024; joukkuevoimistelu Sinisiivet, telinevoimistelun Hopea- ja Kulta-ryhmä.

Kursseille on koottu helppoja ja nopeita välipaloja, jotka varmasti onnistuvat myös lapsilta ja nuorilta sekä ovat samalla terveellisiä ja täyttäviä. Urheilussa kehittyminen vaatii harjoittelua, ravintoa ja lepoa sopivassa suhteessa. Kurssin alkuun pidettiin pieni info, jossa kerrottiin monipuolisesta ja terveellisistä ruokavalinnoista sekä riittävästä energian saamisesta ja sopivasta ateriarytmistä. Treenipäivinä tulisi syödä riittävästi, välipalat auttavat jaksamaan koko päivän sekä palautumaan rasituksesta treenien jälkeen.

Välipalakurssit tarjoavat myös mahdollisuuden tutustua tuntien ulkopuolella ja saada uusia ystäviä treenikavereista. Se toimii ryhmäytymisen edistäjänä ja tilaisuutena tutustua paremmin toisiinsa ja luoda ryhmähenkeä. Ruokaa tehdään yhdessä ja keskustelu saa virrata vapaasti ruoan teon ohessa. Tutussa porukassa on myös helpompi toimia tunneilla, olla parina kenen kanssa tahansa ja sanoa oma mielipiteensä, olla oma itsensä. Lasten tutustuminen voi tuoda mukanaan myös uusia kimppakyyti mahdollisuuksia.

Harrastus on mielekästä ja kivaa, kun siellä on kavereita ja kaikki pääsevät mukaan porukkaan. Myös tulevaisuuden kisamatkat ovat odotettuja, kun on hyvä ryhmähenki ja yhdessä tekeminen on kivaa. 

Lopuksi kaikkien tekemät ruoat koottiin yhteiseen pöytään ja kaikkea pääsi maistamaan ja syömään yhdessä. Yhteisen infon ja ruokaohjeet sai jokainen lähtiessään kotiin vietäväksi, jotta välipaloja pystyy valmistamaan myös kotona ja innostus kokeilla itse niiden tekemistä säilyisi jatkossakin. Helpot ja nopeat välipalat on kiva valmistaa koulun jälkeen.

 

https://www.voimistelu.fi/voimisteluliitto/vastuullisuus/terve-voimistelija/

 

https://www.voimistelu.fi/voimisteluliitto/vastuullisuus/